Pois tehtaan tomuista, Encore Ympäristöpalvelujen henkilökunnalle uudet tilat
Julkaistu: 14.03.2023
TKK-Rakennus toteutti vuoden 2022 aikana uudiskohteen Tampereen Hankkioon. Encore Ympäristöpalvelut tilasivat uudet toimisto- ja sosiaalitilat tuotantotilojen viereen. TKK-Rakennus Oy toimii kohteessa pääurakoitsijana ja projekti-insinöörin hattu oli Aleksilla. Kohteen suunnitteli Taloplanet:in Marko Kiili ja talopaketin toimitti Pohjola-Talot.
Pohjatyöt tehtiin kesäkuun alussa, jonka jälkeen vuorossa oli talopaketin asennus. Tavoitteena oli saada paketti mahdollisimman nopeasti sääsuojaan, joten perinteisestä talonrakentamisen mallista poiketen katto tehtiin ensin. Juhannusviikolla saapuivat kattoristikot, ja katto vesieristyksineen rakennettiin ensin sokkelin päälle. Seuraavalla viikolla saapuivat seinärakenteet, jolloin katto siirrettiin sivuun, seinät pystytettiin paikoilleen ja vesieristetty katto nostettiin päälle.
Kesäkuun lopussa toimisto- ja sosiaalitilat olivat nousseet harjakorkeuteen. Siitä oli hyvä jatkaa sisätöillä. Ensin höyrynsulku asennettiin loppuun, rakennettiin väliseinät ja viimeisteltiin vesikatto.
Syyskuussa Otto kävi Encorella nappaamassa muutaman kuvan sisätöiden etenemisestä. Toimisto- ja sosiaalitilat saivat parhaillaan sisäpinnat Maalauspalvelu Laine Oy:n taitavien tekijöiden toimesta. Heidän tiiminsä teki kohteeseen tasoite-, maalaus-, laatoitus- ja lattiamattotyöt TKK-Rakennuksen alihankintana.
Lokakuussa kohteeseen valmistui upea sauna, sisäkatot saatiin asennettua ja pihan asfaltoinnit olivat kunnossa. Jäljellä oli enää lattiamattotyöt ja viimeistelyt.
Hanke saatiin hoidettua jouluksi kotiin. Encore Ympäristöpalvelujen henkilökunta pääsi tyylikkäisiin toimisto- ja sosiaalitiloihin työskentelemään ja viihtymään.
Erityistä tässä kohteessa oli se, että kohde tuli saada pystyyn nopeasti myös siitä syystä, että Encoren tuotanto samalla tontilla oli käynnissä koko ajan. Tuotantolaitoksen pihassa pyörähtää jopa 60 rekkaa päivässä tuomassa tavaraa kierrätyspalveluun ja viemässä edelleen jatkojalostukseen. Rakentaminen ei luonnollisesti saanut häiritä liiketoimintaa.
Tämän onnistuminen edellytti tiivistä yhteistyötä TKK-Rakennuksen ja Encoren työmaajohdon välillä. Käytännössä se tarkoitti keskustelua kohteessa päivittäin ja muuttuvien tilanteiden jatkuvaa päivitystä puolin ja toisin. Kokonaisvastuu kohteen suunnittelusta ja rakentamisesta oli TKK-Rakennuksella, avaimet käteen -periaatteella. Tilaajan kannalta tämä oli erittäin huoleton ratkaisu.
Tämä oli TKK-Rakennuksen KVR-urakka, työmaan johdosta vastasi Kaarle. Isot kiitokset yhteistyökumppaneille:
Kohteen suunnittelu Taloplanet, Marko Kiili
Talopaketin toimitti Pohjola-Talot
MHR Service Oy
Projektin valvoja Projektipalvelu Toivonen
Sisätyöt Maalauspalvelu Laine Oy
Encoren puolelta projektin puuhaporukka Jari, Antti sekä Anni
Yhteistyössä on voimaa!
UUSIMMAT AJANKOHTAISET
VANHEMPIA JUTTUJA
Parhaat päiväkahvimaisemat Kauppaseuran talon katollaTKK-Rakennus Oy:n toimitusjohtajana aloittanut rakennusalan monitoimiosaaja Tommi Alanen halusi mukaan TKK:n nousuunProjekti-insinööri Aleksi Koivunen pitää TKK:n tuotannon pyörät pyörimässäTKK-Rakennus on nyt Rakennusteollisuus RT ry:n jäsenVäliseiniä Pyynikin PatruunaanTKK-Rakennus saneeraa Kalevan kirkon diakoniasiivenTKK-Rakennus osaa myös remontoinninParasta työterveyttä parhaalle henkilöstölleTKK toteuttamassa Ylöjärven ArtturintorniaTerassikausi alkoi varhainRatinan viimeiset silauksetVuoltsun lipat rakentuvat uuteen loistoonsa